Ajopäivän ahdistusta 23/6

 Hyvin nukutun yön jälkeen pakkasimme leirin ja läksimme Tanskan itärajaa kohti. Navigaattori herjasi aluksi 618km matkan päättymisaikaa klo 15.33 – ja kyllä me naurettiin, ihan siihen ei taida vaunun kanssa taittua. Ensimmäisen tunnin ajamisen jälkeen navi oli jo sitä mieltä, että ehkä me klo 16 aikoihin oltaisiin perillä, mutta ei sekään ihan paikkaansa pitänyt.

Tuli ruuhka. Vähä-Beltin sillan tienoilla oli tapahtunut muutama peltikolari ja napakkaan kymmenen kilometrin matkaan meni puolitoista tuntia. Tietty matkaseura oli turvallista, koska olimme keskellä armeijan värkkejä siirtäviä rekkoja. Toivotin heitä tervetulleiksi itään päin, siellä niille kamppeille on varmasti enemmän tarvetta kuin Tanskan länsirannikolla. Aurinko porotti taas liki pilvettömältä taivaaalta ja sekä ulkona että pakettiauton hytissä alkoi lämpö nousemaan kun ruuhkat vain tuntuivat jatkuvan ja jatkuvan.

Kun olimme vihdoin päässeet Ison-Beltin sillan yli sain kuskin kääntämään levähdysalueelle seitinohuesti väkivallalla uhkaamalla. Verensokerit piti saada oikealle tasolle tai nälkäkiukku tekisi koko porukan matkaamisesta hankalaa. Pikaiset nuudelit masuun ja kaikki kärtysuklaat jääkaapista auton hyttiin, sillä keinolla meidän auton tuulilasin sisäpuoli oli taas täynnä hymynaamoja. 

Tanskan puolella Juutinrauman sillalle ajaminen on tehty haastavaksi. Navigaattori kertoo yhtä ja tienvarren kyltit toista, me tietysti valitsimme sen kolmannen – eli olla kuuntelematta navia ja lukematta kylttejä, sen seurauksena vauhtia piti hakea muutaman moottoritien rampin (ruuhkaisia, tottakai!) kautta. Mutta kun maa vaihtui takaisin Ruotsiin, oli meillä voittajafiilis. Sen kunniaksi Paz melkein avusti meidän passit tarkastaneen rajavalvojan itsemurhassa, hän seisoi liian reunassa tietä ja kun tuo perässä kulkeva koppi on aika paljon autoa leveämpi, me meinattiin saada yksi ruotsalainen tullihenkilö jänikseksi vaunun keulaan. 

Ennen reissua kahlasin netistä sitä, pitikö Tanskassa olla joku tietty tarra tuulilasissa jos aikoi ajella ympäriinsä, mutta ihan tarkkaa/ymmärrettävää tietoa ei löytynyt. Luotin siihen, että jos jokin merkki pitää olla, siitä kyllä ilmoitetaan jossain. Ja ilmeisesti tarrajärjestelmä on poistettu vastikään käytöstä ja tilalle on tullut netti-ilmoittautumiset, johon sivulle taas ei voi tuota meidän autoa ilmoittaa koska emme ole paikallisia tai Afrikasta lähtöisin. Välteltiin kuiten onnistuneesti ruuhkaisimpia kaupunkien keskustoja, koska ne lie paikkoja joissa päästöjä mittaillaan tarkimmin. Ja ainahan lasku voi tulla perästä.

Tämän päivän reitti Ruotsin puolella kulki Malmöstä Helsingborgiin ja siitä E4-tietä pitkin ylös. Tie on hyvässä kuosissa ja suurimman osan ajasta vähintään neljäkaistaista (2+2), joten matkanteko oli satunnaisia pikkuhiljentämisiä lukuun ottamatta varsin jouhevaa. Malmön kohdalla huomautin, että voisimme vaikka sen hetken verran pysähtyä, että pääsisin käymään wc:ssä. Kusihädän vertailumuodot menivät pikkuhädästä kovan hädän kautta aina banaanikaarella ja silmät pullottaen vaadittuun varikkopysähdykseen. Sitten tien varressa oli Shell ja sieltä löytyi sen kauan kaivatun wc:n ohella myös kaffekupposet meille addikteille ja kylmää kolaa nappulalle. 

Kun silmistä oli saatu keltainen kalvo pois, pystyi taas matkan varrella olevia erikoisuuksia katselemaan ihan uusin silmin. Hilpeyttä herätti muutamassakin eri paikassa mainostettu läpiajettava hirvipuisto. Kas, tästä vasta näppärästi voisi tehdä kotikontujenkin turistimagneetin! Minkä tahansa pikkutien varteen noita kylttejä ja pääsymaksuja keräämään, kyllä siellä hirviä pomppii auton edessä enemmän kuin mihin monen kuljettajan reagointikyky riittää. Minä voin konsultoida, kunhan kuntapäättäjät vain ottavat yhteyttä paksun setelinipun kanssa. 

Noita hirvipuistoja lukuun ottamatta Ruotsin puolen E4 on aika puuduttava, molemmin puolin on metsää ja silloin tällöin jotain tienviittoja. Matkan tässä vaiheessa navigaattori oli jos sitä mieltä, että ehkä me joskus kuuden aikoihin olisimme perillä Jönköpingissä. Juhannusliikenne tällä kantilla maata näytti kuitenkin suuntautuvan etelään, koska vastaantulijoiden kaistalla oli huomattavasti raskaampi liikenne kuin pohjoiseen. Lähinnä pohjoiseen meni satunnaisia pikkuautoja ja rekkoja meidän lisäksi. 

Hotellin pihalle pääsimme vihdoin kahdeksan aikaan illalla. Matkaa taitettiin siis 11 tuntia ja joka minuutti siitä matkasta tuntui ahterissa. Onneksi parkkialue oli iso ja siellä oli tilaa ajaa tuo yhdistelmä syrjemmälle parin bussin seuraan. Kävin pyörremyrskyn nopeudella ja tehokkuudella keräämässä minun ja nappulan tarvittavat yökamppeet vaunusta ja sen jälkeen paineltiin yhtä juoksua kohti sisäänkirjautumista, ruokaa ja vessaa. Meitä ennen oli juuri tullut bussilastillinen saksalaisia, joten jätimme suosiolla huoneeseen tutustumisen myöhemmäksi ja söimme pikaisen illallisen hotellin ravintolassa. Kuljettaja nautti erittäin ansaitun gin&tonicin ja minä ansaitsin sen, koska en ollut tänään murhannut ketään. 

Tässä majapaikassa on kaksi puolta. Pääovesta oikealle on "vanha puoli" - eli peltivuorattu kolmikerroksinen bunkkeripuoli ja sitten vasemmalla puolella on hypermoderni uusi rakennus. Ei tarvi kauaa miettiä, kummalle puolelle Aku Ankan tuurilla varustetut pääsi. Huoneeseen menoa olisin voinut lykätä vaikka kuinka kauan, sen verran lämmin aalto ja ummehtunut tuoksu läikähti vastaan kun oven avasi. Onneksi nykyaika on kuitenkin ehtinyt tähänkin paikkaan, ja huoneessa on sentään pyörivä lattiatuuletin ja parveke, jonka oven voi avata ja päästää hieman raittiimpaa ilmaa (sekä lokkien huutoa) sisään. Homeelta haisevan suihkun jälkeen oli helppo painaa pää lämpimään pielukseen ja alkaa hiota seuraavat kahdeksan tuntia. 

Ennen nukahtamista Paz otti vielä ilon irti telkkarista. Me ei tälle matkalle otettu vaunuun tv:tä  mukaan, koska eihän sitä olisi ehtinyt katsomaan ja kaikki ohjelma olisi väärällä kielellä. Illalla tämä oman elämänsä kulttuurimatkailija ihasteli hotellissa Ruotsin monipuolista tv-tarjontaa ja jäi kiinni kanavalle, jossa näytettiin Norjan mestaruuskisoja, lajina oli vasenkätisten naisten kädenvääntö. 

Ehkä tämä loppumatka pärjätään taas ilman tv:tä.