Kiire lomailla 22/6

 Nyt se sitten pajahti tajuntaan: me ollaan tehty kaikki, mitä tänne on tultu tekemään ja voidaan rennosti lomailla loppuaika. Sen kunniaksi völläiltiin oikein hidas aamupala, pienet aamupalatorkahdukset sen jälkeen ja välikahvit pulline ja kekseineen (tytölle kaakaota). Kun kello väitti vasta vartin kuluneen meidän rentoutumisen alusta, oli jo korkea aika alkaa keksimään jotain aktiviteettia ennen kuin kaikki kiipeilevät tylsistyksissään seinille. Vaatteet päälle ja pihalle koko porukka. Paz ajeli polkupyörällä ja minä tuuppasin nappulaa pyörätuolissa, kun läksimme tutustumaan tämän alueen ihmeisiin. 

Ja tällä alueella niitä ihmeitä riittää. On lännenkaupunki, joka pitää sisällään mahtavat tilat grillijuhlille ulkona ja sisällä, baari, pikaruokapaikka ja lasten sisäleikkipuisto (jossa tosin ilmanlaatu oli sakeanaan vanhempien epätoivoa sekä viereisen grillin käryä). Kun sisätiloissa jatkaa tarpeeksi pitkälle, löytää itsensä trampoliinisalista. Siellä oli varmaan kymmenkunta eri lisukkeilla tehtyä trampoliinia, joilla pystyi temppuilemaan jos olisi nuori ja innokas eikä pidätyskyvytön ja ei-yhtään-innokas. Tyttö tietty kiiti paikasta toiseen kuin pingispallo. Se paikka, jota emme nappulalle näyttäneet, oli alueen spa-osasto, koska siellä olleen uima-altaan kohdalla olisi noussut mellakka.  

Lounas syötiin tässä alueen pääportin vieressä olleessa pizzeriassa. Tarjoilija oli vielä hieman aamukankeana, koska ¾ ajasta ravintola oli aivan äänetön, ei minkäänlaista taustamusiikkia tai muuta. Tällaiselle ääniyliherkälle naapuripöydän salaatinrouskutuksen kuuluminen ihan selkeästi aiheuttaa välittömän oksennusrefleksin. Onneksi meillä on tuo oma myymäläradio mukana 24/7 ja nappula kyllä piti huolen, ettei hiljaisuus laskeutunut meidän pöytään. Ruoka oli perustasoa, eikä jättänyt ikuista muistikuvaa tai polttavaa kaipuuta palata takaisin herkkujen ääreen. 

Ruoan päälle palailtiin hiljalleen leiriin. Meidän piti päättää kotimatkan aikataulu. Tukholmaan pitäisi ehtiä 25. päiväksi eli yhden yön pysähdyksellä – matkaa on semmoiset 750km ja perässä on vaunu ja edessä ruotsalainen juhannusliikenne. Katselin nelostien varrella olevia leirintäalueita ihan sillä silmällä, mutta niissä oli enää vapaina ainoastaan sähköttömiä paikkoja alueen grillipaikan vieressä, joten varasin meille yön hotellista Jönköpingistä. Ajamista tulee hemmetin paljon yhdelle päivälle, mutta se keventänee sitten seuraavan päivän urakkaa ja puskettiinhan sitä ensimmäisenä päivänä kans liki 600km kun ajettiin Turkuun.

Iltapäivällä ulkoilutettiin autoa sen verran, että nyt siinä on tankki täynnä ja käytiin ihastelemassa autosta käsin Blåvandin majakkaa tuossa liki. Tämän kylän kaduilla oli jo paljon enemmän väkeä liikenteessä ja matkamuistomyymälöissä kävi kuhina, sesonki on selvästi alkamassa täälläkin. 

Sitten ohjelmassa oli enää etuteltan purkaminen ja iltatoimet. Tämän paikan pitää olla tyhjänä aamulla klo 10.00 jotta henkilökunta pääsee vaihtamaan kylpyvedet ja seuraava potilas sisään, siksi en jättänyt etuteltan purkamista aamuun. Koska olemme näppäriä ja lähes satunnaisesti hommamme osaavia, tällä kertaa teltta meni nätisti pakettiin ja odottamaan tulevaa Rastilan viikkoa. Vaihdoimme markiisin takaisin oven puoleiselle seinälle (silloin kun etuteltta on käytössä, markiisi on näppärästi pujotettuna tuohon kuskin puolen telttauraan, siitä se on helppo ottaa taas käyttöön, kun telttaa ei ole järkeä kasata).  Koko porukka poreisiin ja iltagrillaamisen kautta nukkumaan. Ruotsalaiset eivät osaa tehdä grillimakkaraa. Eikä karttoja. 

Jälkihuomautuksena vaadin aplodeja ja arvostusta puolisolta! Huomaatko, minä en sanallakaan maininnut siitä kun kaadoit pyörällä pusikkoon ja me tytön kanssa naurettiin kuollaksemme kun rymysit sieltä ylös. Kyllä vaitelias vaimo on miehen onni. <3