Paluu rikospaikalle 24/6

Ristus. Herääminen vähintään 25-asteisessa, homeelta haisevassa hotellihuoneessa ei ole yhtään sen levollisempi kokemus kuin siinä nukkuminen. Lisäksi koko yön ajan perälaudassa oli pelko, jos joku vandaali saa kuningasidean tehdä parkkipaikalla seisoville vaunulle tai autolle jotain – olihan siellä vaunussa Saksan ostokset ja auton takaosassa Paz:n sähköavusteinen polkupyörä (jonka vuoden vaimo 2021 osti miehelleen pyöreiden lahjaksi männä vuonna). Neljän aikaan kävin ensimmäisen kerran juomassa hanan tyhjäksi kylmästä vedestä ja murehtimassa hiukan, mutta sain onneksi vielä unen päästä kiinni sen jälkeen ja torkuin siihen kuuteen asti. 

Tuossa Scandicissa meiltä kysyttiin jo sisäänkirjautumisen yhteydessä, mihin aikaan ajattelimme olevamme menossa aamupalalle. Sen pystyi itse ilmoittamaan skannaamalla qr-koodin tai sanomalla respassa. Ilmoitin että 7.30 meillä alkaa maha kurnimaan ja aika lailla minuutilleen olimme siinä aikataulussa aamulla. Jos olisin tiennyt, että aamupalalla oli tarjolla varhaisaamuvirkuille kahvia, olisin varmaan jo neljän aikaan ollut ryystämässä aamukaffetta. Hotellin aamupala oli hyvä, paitsi että makkaraa nämä paikalliset ei vain osaa tehdä. Aito ja oikea Hiillosmakkara on eri herkkua verrattuna ylisuolattuihin makkaroihin täällä puolella Suomenlahtea. 

Uloskirjautuessa respan porukka ei edes yrittänyt kysyä, miten vierailu meni. Ne joko näki (punaisesta) naamasta tai silkasta huoneen numerosta, ettei kovin tyytyväistä vastausta olisi tulossa, joten sieltä lähdettiin vauhdilla. Jo ysiltä lämpömittarissa oli 25 astetta, eikä tuo perhanan lämpö loppunut ennen kuin aurinko suostui laskemaan ja ilma viileni hieman. Siirtymää Jönköpingistä Kolmårdeniin voi kuvata yhdellä sanalla: hikinen. Valo mollotti suoraan sisään vänkärin puolen ikkunasta, joten se tarkoitti paidan liimaantumista selkään ja hien lentämistä silkasta hengittämisen voimasta. Parikymmentä kilometriä ennen leirintäaluetta tien vieressä mainostettiin Åhlens-tavaratalon outlet-myymälää Ingelstan ostoskeskuksessa. Mainosten mukaan siellä pitäisi olla myös Maxi ICA – eli suunta illan ajelulle olisi selvä. Vaunun kanssa emme tohtineet lähteä enää ostarin parkkipaikalle seikkailemaan, sen verran nälkä ja  vessahätä oli. 

Leirintäalue oli pysynyt paikallaan ja meidän edellisen käynnin aikaan pahasti kesken ollut huoltotilojen remontti oli saatu valmiiksi. Porukkaa täällä oli edelliseen verrattuna ainakin kaksinkertainen määrä – mutta nyt on juhannus ja hellepäivä ja alue on järven rannassa – joten se selittänee väkimäärän lisääntymisen. Saimme vaunun parkkiin haluttuun paikkaan. Joimme välikahvit kekseineen ja läksimme kohti Ingelstan ostaria säästämään. Tavoitteena oli löytää nappulalle sopivia vaatteita, koska hän kasvaa tällä hetkellä kuin rikkaruoho. Se outlet  oli pieni ja siellä oli enemmän taloustavaraa kuin vaatteita. Tietty Paz löysi sieltä tiki-henkisen aurinkovarjon ja minä löydän tytölle vaatteita vaikka paikallisesta rautakaupasta. 

Sen jälkeen vaihdoimme ostarin puolta ja läksimme ICA:n korvaamaan nuo edellisyönä jääkaapissa lämmenneet elintarvikkeet. Valitettavasti hotelliyön aikana tuli turhaa hävikkiä, koska huoneessa ei ollut minibaaria jonne voipaketti ja juustosiivut panna turvaan lämpimältä. Mutta muuten ruokahävikin hallinta tällä matkalla on ollut 10+ -tasolla. Ostettiin ihan vain perusjutut voileipien tekoon kaupasta ja ryntäsimme takaisin leirintäalueelle. 

Asiat joita näissä meidän käymissä kaupoissa ei ole ja joita kaipaisin, on mikroateriat ja valmissalaatit (ei majoneesipohjaiset, vaan kana-taco -tyyppiset salaatit vihreällä pohjalla). Ne olisi nappulan kanssa matkatessa käteviä värkkejä kuljettaa vaunussa ja tarvittaessa lämmittää. Eikä kotomaassa voi käydä kaupassa, jossa ei olisi täytettyjä kolmioleipiä ja muovirasioissa olevia valmissalaatteja saati Kokkikartanon makaronilaatikkoa. Kaikki kunnia Saarioisten äideille meidänkin ruokkimisesta ja mikron kilahtaessa ruoka on valmis! 

Perhehuoneen wc - tässä se tosirakkaus punnitaan.

Mies ja aarre

Siinä motarilla tuli ääneen ihmeteltyä tanskalaisten ja ruotsalaisten eroja auton ratissa. Ruotsi on kohteliaiden autoilijoiden maa, harvoin täällä on tullut äänimerkkiä ja ollaan saatu keskisormea vain kerran tai pari matkojemme aikana. Tanskalaisilla taas moottoritien rampilta muun liikenteen mukaan ajaminen on ihmisoikeuteen verrattava etuoikeus josta ei luovuta. Moottoritietä ajavan on väistettävä sinne pyrkivää hinnalla millä hyvänsä. Se myös selittää niitä Tanskan ruuhkia – vetoketjua ei siellä käytetty, vaan moottoritiellä oleva väisti. Aina. Eikä se edesauta sujuvaa, isojen määrien liikkumista laisinkaan. 

Olemme siirtyneet kansainvälisten matkustajien joukkoon. Meillä on vaunun keulassa Hvidbjerkin leirintäalueen tarra, jossa on Tanskan lippu (ja paikan numero R64), pihapöydällä on ruotsalainen juhannussalko ja autossa Suomen rekkarit. Kaikki kunnia pohjoismaiselle yhteistyölle! 

Asetuimme alueelle, söimme ja aloimme suunnittelemaan seuraavaa päivää. Grönä Lundissa olisi kiva käydä, mutta yli 13-metrisen yhdistelmän kanssa Tukholman keskustassa ajaminen ei nappaa yhtään. Nyt olemme Kolmårdenin vieressä ja siellä ekana lomapäivänä nappulalla oli hauskaa, vaikka ukkoskuuro kasteli meidät läpimäriksi. Lisäksi tässä välissä olen oppinut, että vammaiskortilla toinen aikuinen saa avustajan lipun, kun hoitaa lippuasiat customer servicen tiskillä. Eläinpuiston pitäisi olla normaalisti auki tänään – tosin sateiden sijasta tälle päivälle on luvassa hellettä. Eilen kolmen maissa asteita oli 27,5 – onneksi auringon laskiessa lämpö putosi nopeasti siihen lähes siedettävään 18-19 asteeseen (ulkona, sisätilat ei viilene ihan samaan tahtiin). Eiköhän me toisteta itseämme ja lähdetä tänään eläintarhaan huvipuistoilemaan – siellä ainakin on reilun kokoinen parkkipaikka ja jos ruotsalaiset vielä juhlivat juhannusta veden äärellä, niin toivottavasti tilaa on kieppua värkeissä ja riekkua laitteissa ja hikoilla kuin pieni porsas. 

Juhannusaaton juhlimiseen täällä kuului livemusiikkia ja grillaamista. Alue on jaettu kahteen osaan niin, että rannan puolella oli enemmän sitä bileporukkaa ja täällä kuivalla alueella me ja muut vanhemmat väet. Bändi oli illalla soittamassa ja euroviisuhitit ja Abba kaikuivat siihen iltakymmeneen asti, sen jälkeen tuli hiljaisuus. Ja se hiljaisuus oli ihana, koska mistään ei kuulunut örveltämistä tai riidanhakuista huutamista. Porukka paineli nukkumaan tai jäi vaunujensa etutelttoihin juttelemaan. Ei mekään paljon kymmenen yli jaksettu valvoa, kiitos edellisen yön hikoilun, vaan painoimme pään lämpimään pielukseen ja aloimme hikoilemaan läpi seuraavan yön.

Huilaushetki ennen hernepussiheittopelin toista erää